Gnistan ja TPS iskevät yhteen perjantaina.
Gnistan muuttunut
Päävalmentajaa vaihtanut Gnistan nappasi viime kierroksella kauden avausvoittonsa kun se kaatoi GrIFK:n vieraskentällä lukemin 1-3. Sarjan kärjessä tasapisteissä FC Hongan kanssa oleva TPS puolestaan hakee viidettä perättäistä voittoaan ja samalla viidettätoista perättäistä tappiotonta ottelua.
TPS voitti Gnistanin kotikentällään kauden ensimmäisessä kohtaamisessa puhtaasti 3-0. TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen kuitenkin muistuttaa, että vierasottelu Gnistanin kotikentällä ei missään nimessä tule olemaan helppo paikka pelata.
- Peli on muuttunut todella paljon suhteessa siihen ensimmäiseen peliin minkä me pelasimme heitä vastaan. Pelijärjestelmä on muuttunut ja tapa prässätä ja avata peliä on muuttunut. Pelaajat ovat varmasti hyvin motivoituneita ja nyt näkyi tulostakin heti ja saivat ensimmäisen voittonsa. EIF-pelissä heidän ensimmäinen jaksonsa oli tosi hyvä ja toisella oma peli pikkaisen hiipui. Aiheutti todella paljon päänvaivaa EIF:lle. Oulunkylän kenttä on aika pienikokoinen ja uskon, että aika tiukka matsi on edessä. Ei tässä mitään sellaisia luulla, että mennään ottamaan helppoja pisteitä. Tämä sarja on osoittanut sen, ettei ole sellaisia pelejä.
TPS lähtee otteluun ilman viime ottelussa kentän jättänyttä Jani Virtasta. Myöskään hiljalleen paluuta kentille tekevää Niklas Blomqvistia tuskin nähdään vielä perjantaina kokoonpanossa.
Gnistan lähtee otteluun hieman uudistuneella ilmeellä, sillä joukkueen mukana nähdään tuoreet hankinnat Alessandro Marzuoli, Hidetoshi Wakui sekä Jean Silva. Poissaolijoiden lista on sen sijaan pitkä, kun Karim Jouini ja Alex Lehtinen jatkavat pelejään Yhdysvaltojen yliopistosarjassa. Maalivahti Tomi Mikkelsson on siirtynyt HIFK:n organisaatioon ja Mauricio Hopsu pelaa loppukauden lainalla Kiffenissä. Teemu Vaarakallio, Jonas Nyholm, Jesse Ahonen ja Joonas Kauti ovat kauden loppuun loukkaantuneina. Toistaiseksi poissa kokoonpanosta loukkaantumisten takia ovat Jani Kaukomaa, Atte Otronen, Dudu, Eero Forsen ja Emil Lidman.
Kauden 2017 kaikki Ykkösen ottelut suorina lähetyksinä Elisa Viihde Sportilla ja Fanseatilla.