FC Hongalle tärkeä voitto AC Oulusta (RAP)

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Honka varmisti paikkansa Ykkösen kahden parhaan joukossa ja vähintään nousukarsinnoissa kaatamalla AC Oulun kotikentällään 4-1.

Ottelun ensimmäiset minuutit olivat jälleen kerran keltamustilta vahvaa peliä. Neljännellä peliminuutilla Joel Perovuo vapautti Kasperi Liikosen nousuun oikealta laidalta. Liikonen ohitti ensimmäisen vastustajan, ja keskitti pallon matalana maalille. Ensimmäisenä tilanteessa oli Joni Korhonen, joka liukui pallon vastustamattomasti ohi Johannes Wentinin. Korhosen kauden yhdeksännellä osumalla Honka 1-0 johtoon.

Avausmaalin jälkeen peli aaltoili päästä päähän. Molemmat joukkueet saivat luotua muutamia maalitilanteita, mutta seuraavaa maalia saatiin odottaa parikymmentä minuuttia.

26 minuutin kohdalla AC Oulu pääsi nopeaan vastahyökkäykseen. Sharp Räsänen lähetti keskityksen kohti Tuomas Mustosta. Mustosen puskun Tim Murray onnistui torjumaan, mutta paluupalloon ehti ensimmäisenä Alvarado Morin, joka tasoitti ottelun lukemiin 1-1.

Honka loi ensimmäisellä jaksolla vielä monta hyvää maalipaikkaa, mutta pallo ei löytänyt toista kertaa vierasjoukkueen verkkoon. Näin taukoa lähdettiin viettämään 1-1 tasatilanteessa.

Toinen puoliaika alkoi jälleen hyvin tasaisena, mutta minuutti minuutilta Honka otti pelin hallintaa enemmän itselleen. Masar Ömer ja Joni Korhonen pääsivät kokeilemaan hyvistä paikoista johtomaalin tekoa, mutta kummankaan viimeistely ei suuntautunut kohti maalia.

78 minuutilla kovassa vireessä oleva Korhonen onnistui jälleen. Perovuon millintarkka keskitys löysi maalinedustalle aivan vapaaksi jääneen Korhosen, ja ”Korkki” puski illan toisellaan Hongan 2-1 johtoon. Maali oli Korhoselle jo kauden kymmenes, ja kuudes viimeiseen neljään otteluun.

Honka ei johtomaalin jälkeen löysännyt otettaan, vaan haki rohkeasti lisämaaleja. Tämä asenne palkittiinkin 82 minuutin kohdalla, kun kymmenen minuuttia aikaisemmin vaihdosta kentälle tullut Robert Ivanov onnistui maalinteossa. Ilari Äijälä syötti linjan taakse Ömerille, jonka ensimmäinen kosketus karkasi hieman. Ivanov oli kuitenkin paikalla, ja laitettuaan pallon ohi Wentinin, liukui sen vielä maaliin AC Oulu-puolustuksen estelyistä huolimatta.

Ottelun kolmannella lisäaikaminuutilla nähtiin Hongan neljäskin maali. Cristian Echavarria laittoi pallon maalille, josta Ivanov viimeisteli illan toisen osumansa ja kaunisteli näin lukemiksi vielä 4-1. Näihin lukemiin ottelu päättyi, joten kolme pistettä jäivät Espooseen. Honka venytti samalla voittoputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi.

  • FC Honka Miehet
  • AC Oulu