Huuhkajien lokakuun kotiotteluissa maskipakko

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Huuhkajat saa kotiyleisön tuekseen lokakuun Nations Leaguen otteluissa. Ottelutapahtumien turvallisuus ja vastuullisuus pyritään varmistamaan maskipakon ja muiden erityisjärjestelyjen avulla.

Euroopan jalkapalloliitto UEFA ilmoitti torstaina 1.10. lievennyksistä yleisörajoituksiin kansainvälisissä otteluissa. UEFA:n päätöksen mukaan korkeintaan 30 prosenttia katsomokapasiteetista voi olla käytössä ja kansalliset rajoitukset voivat pienentää tätä osuutta.

Päätöksen myötä rajoitettu määrä katsojia pääsee tukemaan Huuhkajia Bulgaria-ottelussa 11.10 ja Irlanti-ottelussa 14.10. Olympiastadionille tullaan ottamaan otteluissa noin 8000 katsojaa, joka on noin 25 % kokonaiskapasiteetista. Ottelutapahtumien vastuullisuus ja turvallisuus pyritään takaamaan erityisjärjestelyjen avulla.

Joka toinen katsomorivi on poistettu myynnistä turvavälien takaamiseksi. Lisäksi seurueiden väliin jää yksi tyhjä istuin. Lipunmyyntijärjestelmä huomioi turvavälin automaattisesti, eikä ostajan tarvitse huomioida sitä lippua ostaessa. Katsomot on jaettu 12 lohkoon henkilömäärien rajaamiseksi eikä yleisö ei voi liikkua lohkojen välillä.

Ottelutapahtumiin tulee osallistua vain täysin terveenä. Katsojia pyydetään saapumaan ajoissa paikalle pahimpien jonojen välttämiseksi. Portit aukeavat molemmissa otteluissa kello 18.00. Paikalla kannattaa olla viimeistään 35 minuuttia ennen ottelun alkua. Ottelun jälkeen yleisön poistuminen stadionilta tapahtuu porrastetusti. Lähtökohtaisesti poistuminen aloitetaan alariveiltä.

Katsojien tulee säilyttää turvaetäisyys (min. 1 m) muihin kuin oman seurueen jäseniin koko tapahtuman ajan. Istua voi vain lippuun merkityllä paikalla. Tapahtumassa on tarjolla käsihuuhdetta ja käsien peseminen saippualla sekä vedellä on mahdollista kaikissa wc-tiloissa.

Ottelutapahtumissa on voimassa maskipakko, joka perustuu UEFA:n määräyksiin. Kaikkien katsojien tulee käyttää otteluissa suun ja nenän peittävää maskia. Kasvomaskin asianmukainen käyttö voi vähentää tartuntoja estämällä pisaroiden leviämistä ympäristöön.

Mitä tapahtuu, jos tulen otteluun ilman maskia?

•    Ilman maskia saapuvien katsojien sisäänpääsy stadionille evätään.

Täytyykö myös lasten käyttää kasvomaskia?

•    Maskipakko koskee jokaista katsojaa.

Mitä jos minulla sairaus, kuten astma, enkä voi pitää maskia?

•    Valitettavasti ottelutapahtumiin ei pääse ilman maskia.

Voinko käyttää kasvovisiiriä maskin sijasta?

•    Kasvojen edessä oleva visiiri ei poista maskin tarvetta, mutta sitä voi halutessaan käyttää maskin lisäksi.

Miten syöminen ja juominen onnistuu ottelutapahtumassa?

•    Maskin saa ottaa pois syödessä ja juodessa, mutta on tärkeää muistaa säilyttää turvaetäisyys muihin.

Miten maskipakkoa valvotaan? Mitä tapahtuu, jos otan maskin pois katsomossa?

•    Järjestyksenvalvojat valvovat maskin käyttöä. Halutessaan katsojat voivat raportoida järjestyksenvalvojille, mikäli näkevät ihmisiä ilman maskia. Ilman maskia olevaa katsojaa pyydetään laittamaan maski kasvoilleen. Ääritapauksessa maskin käyttämättä jättäminen voi johtaa stadionilta poistamiseen-

Mitä jos maskini menee ottelussa rikki?

•    Jos katsojan maski rikkoutuu eikä hänellä ole varamaskeja, on ottelutapahtuman järjestäjä varautunut tilanteeseen pienellä määrällä kasvomaskeja

Voinko ostaa maskin ottelutapahtumasta?

•    Stadionin ulko- ja sisäpuolella on myös myynnissä hyvin rajallinen määrä Huuhkajat-kasvomaskeja. Ottelutapahtumiin tulee silti ottaa mukaan oma maski.

Palloliitto tiedottaa kotisivuillaan sekä sosiaalisen median kanavillaan, mikäli ottelutapahtumiin liittyviin ohjeistuksiin tulee muutoksia.

Ohjeita katsojille: UEFA Nations League Suomi-Bulgaria ja Suomi-Irlanti >>