Yksi kaikkien aikojen suomalaisista jalkapalloilijoista, Matti ”Roto” Paatelainen täyttää 17.6. 70 vuotta.
Paatelainen edusti Suomea A-maajoukkuetasolla 47 kertaa ja teki noissa maaotteluissa 11 maalia. Paatelainen toimi myös Suomen A-maajoukkueen kapteenina. Nuorten maajoukkueessa Paatelainen pelasi kolme kertaa.
SM-sarjassa tämä Suolahden Urhon kasvatti ehti pelata HPS:n, HIFK:n ja Hakan paidassa yhteensä 138 ottelua ja teki niissä huikeat 108 maalia. Paatelainen lopetti pelaajauransa vuonna 1977 Hakan kanssa tuplamestaruuteen.
Valmentajana Paatelainen on toiminut maamme pääsarjassa sekä Hakassa että Ilveksessä. Lisäksi Paatelainen on tunnettu monesta taustavaikuttajan työstään jalkapallon hyväksi. Paatelaisen vanhin poika, Mixu Paatelainen, toimii tällä hetkellä Suomen A-maajoukkueen valmentajana. Myös kaksi muuta poikaa, Mikko ja Markus ovat olleet tuttuja näkyjä Veikkausliigakentillä.
Suomalaisen jalkapallon Hall of Fameen Paatelainen valittiin vuonna 2010.
Suomen Palloliitto onnittelee Paatelaista merkkipäivän johdosta.