PU-62 juhli 50-vuotistaivaltaan

Julkaistu

  • Alueuutiset

Porrassalmen Urheilijat-62 50-vuotias

    Piirin ainoa pelkästään nais- ja tyttöjalkapalloon keskittyvä seura Porrassalmen Urheilijat - 62 juhli viikonloppuna monin eri tavoin 50-vuotista toimintataivaltaan.

    1960-luvulla usean lajin yleisseuraksi perustetun PU:n nykyinen toiminta käsittää yhdeksän nais-/tyttöjoukkuetta sekä kaksi harrastajaryhmää ja hieman noin 200 rekisteröityä pelaajaa. Seuran edustusjoukkue pelaa Naisten Kakkosessa.

    50 vuoden taivalta juhlittiin mm. perjantaina 31.8. järjestetyllä hyväntekeväisyysottelulla, jossa vastassa oli raittius- ja urheiluseura Zoom. Ottelulla oheistoimintoineen kerättiin varoja Parikanniemen lastenkodin ensi kesän ulkomaan matkalle ja kasaan saatiin summa, joka ylitti odotukset moninkertaisesti.

    Varsinaista juhlaa vietettiin lauantaina 1.9. Mikkelin varukuntakerholla reilun 50 hengen lämminhenkisessä juhlassa, jossa juhkapuheen piti Palloliiton varapuheenjohtaja Kari Uotila. Juhlassa muistettiin ansiomerkein seuran hyväksi aktiivisesti toimineita ja esimerkiksi KaakkoisS-uomen piirin hopeisella ansiomerkillä palkittiin sekä seura- että piiri- ja aluevalmentajana pitkään toiminut Mari Kokkonen.

    Kaakkois-Suomen piiri onnittelee juhlivaa tyttöjalkapallon erikoisseuraa!