Palloliitto järjestää keskiviikkona 19.1.2022 etätilaisuuden, joka on avoin kaikille joukkueenjohtajille. Ilmoittautuminen tilaisuuteen on mahdollista 16.1. asti.
- Haluamme kiittää kaikkia joukkueenjohtajia ja koota heidät illaksi yhteen! Tässä maailmantilanteessa se tarkoittaa etätilaisuutta, johon on helppo liittyä mukaan ympäri maan. Olemme suunnitelleet illan aiheet ennen kaikkea seurojen toiveiden mukaisesti. Meidän toiveemme on, että joukkueenjohtajat saavat niistä intoa ja tukea tehtäviinsä. Lisäksi haluamme kuulla joukkueenjohtajilta, millaisia ideoita heillä on toiminnan kehittämiseen ja millaista tukea he toivovat, kuvailee Palloliiton seurakehittäjä Silja Ranta.
Illan kantavana teemana on jakaa tietoa puolin ja toisin.
- Jaetaan yhdessä hyvät ideat, vinkit ja mallit sekä käydään läpi, mitä tukea on tarjolla ja mitä tukea tulisi olla, Ranta jatkaa.
Ohjelma 19.1.2022
17.30 Aloitus
- Silja Ranta, seurakehittäjä, Palloliitto
Hyvän seuratoiminnan merkitys
Outi Aarresola, asiantuntija ja tutkija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Seuraesimerkki: Joukkue on aina tiimi - Miten joukkueenjohtajana kokoan itselleni toimivan huipputiimin?
Reetta Peltonen, joukkueenjohtaja ja hallituksen jäsen, Pallokerho Keski-Uusimaa
Seuraesimerkki: Monikulttuurisuus seuratoiminnassa
Emma Järvinen, valmennuspäällikkö, Helsingin jalkapalloklubi
19.30 Päätös
Ilmoittaudu mukaan 16.1. mennessä tästä linkistä >>
Tilaisuus on osa Palloliiton joukkueenjohtajien tukitoimintoja. Illan antia tullaan hyödyntämään joukkueenjohtajien koulutuksissa sekä verkostoissa. Joukkueenjohtajakouluttajien koulutuksia järjestetään säännöllisesti, jotta jokaisessa junioriseurassa olisi koulutettu joukkueenjohtajakouluttaja Palloliiton tavoitteen mukaisesti. Lisäksi tapaamme heitä säännöllisesti verkostotapaamisissa.