Suomen Palloliitto ja N-Clean ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka perusteella N-Clean Oy toimii SPL:n yhteistyökumppanina ajalla 2013–2014 siivous- ja toimitilapalveluiden toimialalla. Yhteistyösopimus sisältää myös markkinointiin liittyvää yhteistyötä.
- Tapahtumissamme siisteys on oleellinen osa katsojien viihtyvyyttä stadionilla ja sen ympäristössä ja tässä N-Cleanilla on keskeinen rooli, Suomen Palloliiton markkinointipäällikkö Ilkka Vanala sanoo.
Olemme tyytyväisiä uuden mielenkiintoisen yhteistyön aloittamisesta. On hienoa päästä osaksi Palloliiton tapahtumia, N-Cleanin toimitusjohtaja Rauno Nurmi kertoo.
Suomen Palloliitto on jalkapallon erikoisliitto, joka Kansainvälisen Jalkapalloliiton FIFA:n jäsenenä vastaa maamme kaikesta jalkapallotoiminnasta ja sen kehittämisestä. Työtä tehdään sekä kasvatus- ja harrastustoiminnan että kilpa- ja huippu-urheilun parissa ihmis- ja asiakaskeskeisestä lähtökohdasta. Suomen Palloliittoon kuuluvissa noin 1 000 jäsenseurassa on noin 117 000 rekisteröityä pelaajaa. Jalkapalloa harrastaa Suomen Gallupin tutkimusten mukaan 500 000 suomalaista. Suomen Palloliitto on harrastajamäärältään Suomen suurin urheilun lajiliitto.
N-Clean Oy on vuonna 2004 perustettu suomalainen perheyhtiö. Valtakunnallisesti toimiva, Turussa kotipaikkaansa pitävä yritys on erikoistunut siivous- ja toimitilapalveluihin. Konserniin kuuluu Pohjois-Suomessa toimiva siivouspalveluyhtiö KA-RA Siivous Oy, tekstiilien vuokra- ja pesulapalveluita tarjoava Lappipesu Oy, Ruotsissa toimiva N-Clean AB, sekä kiinteistöhuoltoon erikoistunut Planet Service Oy. N-Cleanin konserni työllistää lähes 2 000 henkilöä, liikevaihdon ollessa 40 miljoonaa euroa. Konsernin asiakkaita ovat hotellit, kylpylät, ravintolat, lomahuoneistot, laivayhtiöt, kiinteistöyhtiöt, kauppakeskukset, toimistot, myymälät ja yksityishenkilöt. www.nclean.fi