Naisten A-maajoukkuepelaajan Tiina Saarion uratarina ei ole sieltä tyypillisimmästä päästä. Hän on moninaisten vaiheiden jälkeen nyt yli kolmekymppisenä ensimmäistä kertaa jalkapalloammattilainen. Uraan on mahtunut lukuisten menestyshetkien lisäksi kovia tavoitteita, hiipuneita unelmia, alasarjassa pelaamista, vakava loukkaantuminen ja paljon muuta.
Debyytti A-maajoukkueessa 17-vuotiaana
Tiina Saario, lempinimeltään ”Justu”, tunnettiin 1990-luvun loppuvuosina yhtenä Suomen lahjakkaimmista nuorista pelaajista. Ensimmäinen kausi korkeimmalla sarjatasolla oli vuonna 1998. Tuolloin hän pelasi FC Puistolan keskikentällä hyökkäävässä roolissa ja rakenteli tyynen taitavasti hyökkäyksiä ja maalipaikkoja hyökkääjille, kuten Minna Mustoselle, joka pelasi tuolloin hänen yläpuolellaan.
A-maajoukkueessa ensi esiintymisen hän teki juuri 17-vuotta täytettyään USA:ta vastaan keväällä 1999, jolloin hänelle kertyi kaikkiaan kolme täyttä 90-minuuttista naisten maajoukkueessa.
Nuorisomaaottelujen lisäksi paikka A-maajoukkueessa aukesi jälleen yhden ottelun verran keväällä 2002. Samana syksynä tavoitteellinen ja kovaa harjoitteleva nuori pelaaja suuntasi Malmin Palloseuran pronssijoukkueesta Yhdysvaltoihin, Barryn yliopistoon Miamiin. Siirto mahdollisti täyden panostuksen rakkaaseen lajiin ja opintoihin saman systeemin sisällä.
Saario pelasi neljä vuotta yliopistosarjaa. Kesäisin hän kävi myös pelaamassa Suomessa, muun muassa Kuopiossa KMF:n riveissä. A-maajoukkuekutsuja ei tuona aikana kuulunut. Maisteriopintojenkin jälkeenkin Saario jäi vielä Miamiin. Hän toimi avustavana valmentajana yliopiston joukkueessa ja jäi vielä senkin jälkeen vuodeksi muihin töihin. Pelaaminen ei ollut enää mahdollista ja elämäntilanteen sanelemana intohimo jalkapalloon hiipui.
Takaisin Suomeen ja pelailun kautta pelaamaan
Vaikka palo jalkapalloa kohtaan oli hiipunut, se ei koskaan sammunut kokonaan. Suomeen palattuaan vuonna 2008 Justu meni Kontulan Urheilijoiden liigajoukkueeseen syksyksi, muttei kauden jälkeen kuitenkaan jatkanut enää liigatasolla. Jalkapalloa seuraavien ihmetykseksi hän liittyi Pukinmäen Vedon naisten joukkueeseen, jossa joukko entisiä liigatason, jopa maajoukkuetason, pelaajia pelaa naisten kakkossarjassa.
Yksi kausi alasarjaviheriöllä riitti, sillä loppuvuonna 2009 HJK:n naisten liigajoukkueen valmentaja Jutta Rautiainen pyysi kauan tuntemansa pelaajan joukkueeseensa seuraavan kauden joukkuetta rakentaessaan. Houkutella ei tarvinnut.
- Jotenkin, kun olin Suomeen muuton jälkeen taas asettunut aloilleen, niin se (pelaaminen) oli taas mahdollista ja jotenkin pystyin eri tavalla nauttimaankin taas siitä, Saario muisteli.
- Kun mä lähdin pelaamaan taas liigaan, niin kyllä mulla oli semmoinen ajatus heti, että haluan antaa taas kaikkeni. Halusin kehittyä edelleen ja nähdä miten pärjään vielä, hän jatkoi.
Sinivalkoraitapaidassa pelipaikka vakiintui keskikentän puolustavaan rooliin ja joukkueen kapteenin nauha käsivarteen. Vuonna 2010 Saario sai myös ensimmäisen merkin mahdollisuuksistaan palata A-maajoukkueeseen.
- Silloin kun mä palasin, niin en ajatellut maajoukkuetta tavoitteena, mutta liigassa huomasin kuitenkin varsin pian, että mähän pärjään täällä. Ensin Andrée (Jeglertz) kutsui mut B-maajoukkueeseen ja olin tosi innoissani siitä. Se oli mulle sellainen merkki siitä, että mulla on mahdollisuuksia mennä eteenpäinkin siitä. Silloin ajattelin, että B-maajoukkue ei riitä mulle enää tässä iässä ja tässä kohtaa, hän innostui kertomaan.
Uran lopettamisen sijaan nousu A-maajoukkueeseen
Juuri kun kaikki näytti hyvältä, niin kauden 2010 Suomen Cupin finaalissa tapahtui dramaattinen käänne uralla. Saario sai ottelussa päähänsä kovan iskun, joka mursi hänen leukaluunsa ja irrotti hampaita. Tapahtuma ei pelkästään ollut lopettaa hänen uraansa, tai tuonut hammassuojia hänen pelivarustukseensa, vaan on tuonut muitakin seurauksia hänen elämäänsä näihin päiviin saakka. Hän on joutunut kestämään kovia kipuja ja hampaita on hoidettu koko kuluneen kahden ja puolen vuoden ajan. Lisäksi traumaattinen tapaus hiipii varjona mukana hänen mielessään.
- Se oli tosi vaikea ja pitkä vamma. Pelasin vielä sen kauden loppuun, kun oli vielä mestaruus katkolla. Sitten oli kaikki ne hoidot ja tuli semmoinen olo, että oli tosi vaikea pelata. Se ei enää tuntunut hyvältä, hän kertoi.
Hampaiden korjaaminen aiheutti fyysisiä kipuja ja lisäksi aggressiivisesta pelityylistään tunnettu raataja pelkäsi kontaktitilanteita.
- 2011 kausi – kävin jo silloin alkuvuodesta ja keväällä jo treenaamassa, mutta se oli tosi vaikeaa, etenkin ne kaikkein kovimmat treenit. Siitä ei vaan nauttinut enää samalla tavalla, hän summasi.
Monen yllätykseksi Justu palasi takaisin pelikentille kesken kauden 2011 ja vahvat otteet toivat tullessaan myös kutsun A-maajoukkueeseen. Hän pelasi muutamaa kuukautta vaille kymmenen vuoden tauon jälkeen Suomi-paidassa helmikuussa 2012 Venäjää vastaan, eikä ole sittemmin antanut paikkaansa pois maajoukkueringistä. Peliaikaa kauden 2012 maaotteluissa tuli satunnaisesti vaihtopelaajan roolissa. Kaikkien muidenkin joukkueeseen kuuluvien tavoin myös Tiina, yksi konkareista, aikoo haastaa muut taistelussa peliajasta.
- Mä valehtelisin, jos väittäisin, ettei mua ärsytä se, etten saa enemmän peliaikaa tai etten ole aloittavassa kokoonpanossa. Jos mua ei ärsyttäisi, niin silloin olisin ihan väärässä paikassa. Joukkueessa on tosi hyvä kilpailu pelipaikoista. Se ei tunnu siltä, että me kilpaillaan toisiamme vastaan, vaan me ollaan siltikin samaa joukkuetta ja meillä on samat tavoitteet, hän tunnusti.
Siirtyminen Ahvenanmaalle
Puitteet taistelukunnon ja –taitojen kehittämiseen ovat olemassa. Saario voi ylpeänä sanoa olevansa jalkapalloammattilainen. Hän siirtyi tulevaksi kaudeksi Ahvenanmaalle Åland Unitediin, joka pystyi takaamaan hänelle optimaaliset olosuhteen EM-kisoihin valmistautumiseen. Työt Helsingin kaupungin lastensuojelussa sosiaalityöntekijänä ovat tauolla ainakin alkuun yhden pelikauden mittaisen virkavapaan ajan.
- Mun iässä ja mun historian tuntien tämä on suuri muutos. Jotenkin kuitenkin luonteva muutos ja tuntuu täysin oikealta ratkaisulta. Näinhän sen piti mennäkin, hän naurahti.
- Nyt pystyn tekemään hyvinkin paljon enemmän, kun mulla ei ole sitä normaalia päivätyötä. Nyt pystyn treenaamaan muun muassa aamulla ja mikä on urheilijalle tärkeää, niin ehdin syömään kunnolla ja lepäämään. Pystyn keskittymään jokaiseen osa-alueeseen, mitä en ole aikaisemmin pystynyt. Pystyn tavallaan maksimoimaan kaiken ja keskittymään muun muassa heikkouksien parantamiseen, hän listaili.
Maksimaalinen urheilijana eläminen ja lisääntynyt harjoittelu on tuonut metrejä jo kestävyystestitulokseen. Urallaan kovia kokeneen pelaajan usko on horjumaton myös siihen, että parempi harjoittelu ja elämän kokonaisuus tulee näkymään monella tapaa myös pelikentällä, niin maajoukkueessa kuin seuran väreissä Åland Unitedissakin.