U17: Suomi ja Venäjä tasapeliin

Julkaistu

    Suomen alle 17-vuotiaat (1.1.1992) tasasivat pisteet Venäjän kanssa Minskin turnauksessa torstaina 15.1. Suomen maalin teki Miro Olsoni.
      Turnauksen paras esitys tähän mennessä

      Minskin turnauksen kolmas ottelu tarjosi Suomen alle 17-vuotiaiden valmennusjohdolle runsaasti ilonaiheita, sillä Suomi pelasi turnauksen tähän asti parhaan ottelunsa Venäjää vastaan.

      Suomen joukkue pääsi heti alusta hyvin peliin mukaan. Liike säilyi sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä ja Suomi sai luotua hyvän prässin Venäjän hyökkäysten rakentelulle.

      Suomi oli siirtyä ensimmäisellä puoliajalla johtoasemaan kulmapotkusta, kun Johannes Nordström puski pallon Venäjän verkkoon. Ottelun tuomari havaitsi kuitenkin tönimistä maalin edustalla ja maalia ei hyväksytty.

      - Onnistuimme hyvin estämään Venäjän pelinrakentelun, ja vastustajalla oli selviä vaikeuksia oman pelinsä rakentamisessa läpi ottelun, kertoi Suomen valmentaja Lars Mosander.

      Olsoni tasoitti

      Suomi säilytti tasonsa myös ottelun toisella jaksolla. Miro Olsoni pääsi heti puoliajan alussa läpiajoon, mutta viimeistely ei onnistunut. Ainoa nukahdus sattui ottelun 60. minuutilla, ja Venäjä rankaisi armotta. Suomi joutui rikkomaan keskialueen syöttövirheen jälkeen, ja Venäjä jatkoi peliä nopealla vapaapotkulla linjan taakse. Venäläispelaaja sai pallon haltuunsa ja pääsi etenemään vasemmalta kohti päätyrajaa. Takaviistoon annettu syöttö tavoitti maalin edestä venäläispelaajan, joka sijoitti pallon Saku-Pekka Sahlgrenin vartioiman maalin verkkoon.

      - Nukahdimme hieman emmekä reagoineet tarpeeksi nopeasti nopeaan vapaapotkuun. Tilannetta edelsi myös syöttövirhe, kertoi Mosander.

      Miro Olsoni toi Suomen tasoihin ottelun 76' minuutilla. Suomi sai vapaapotkun vasemmalta laidalta noin 25 metristä. Sisään kiertävä vapaapotku kiersi vastustamattomasti Venäjän maalin takakulmaan.

      Kim Böling pääsi Suomen johto-osuman jälkeen vielä läpiajoon ja sijoitti pallon Venäjän maaliin, mutta tilanne tuomittiin paitsiona. Näin ottelussa päädyttiin 1-1 -tasapeliin.

      - Tämä oli ehdottomasti turnauksemme paras ottelu. Säilytimme tasomme läpi ottelun. Pallollinen pelimme oli rauhallista ja pidimme palloa paljon, kertoi Mosander.

      Valmentajan mukaan kaikki suomalaispelaajat pelasivat korkealla tasolla, mutta suurimmaksi onnistujaksi Mosander mainitsi ensimmäisen maaottelunsa avauksessa aloittaneen Kalle Kaupin:

      - Kalle luki peliä keskikentän pohjalla todella hyvin sekä rauhoitti pelaamistamme sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa.

      Sairastuvalta Suomen pelaavaan kokoonpanoon Venäjä-ottelussa palasi Elja Heiskanen. Viimeisen ottelun kokoonpanoon palaa luultavasti myös kuumeesta kärsinyt Jan-Erik Heljander, toisaalta iskun jalkaansa saaneen Santeri Aholan pelaaminen on vielä epävarmaa.

      Suomi jatkaa pelejään lauantaina, jolloin se kohtaa viimeisessä pelissään Belgian kello 12 alkaen.

      Suomi -              Venäjä 1-1 (0-0)76' Olsoni 1-1

      Suomen kokoonpano Venäjää vastaan:Saku-Pekka Sahlgren, KPS Atte Hoivala, KuPSSamu Nieminen, JJKJohannes Nordström, IFK MariehamnJoel Wulff, TPS -> 20' Sami Räsänen, KuPSKalle Kauppi, FC Inter -> 69' Kevin Mombilo, KäPaSanteri Ahola, HJK -> 74' Elja Heiskanen, FC Honka Nikolai Alho, HJK -> 78' Juho-Teppo Berg, TP-47Miro Olsoni, HJK Jesse Ahonen, HJKKim Böling, FF Kraft

      Vaihdossa:Jere Pyhäranta, FC HonkaEi kokoonpanossa:Teemu Pastila, MPJan-Erik Heljander, FC InterValmennus:Lars MosanderHannu Haverinen