Viikingeille tärkeät pisteet – KooTeePeen nousuhaaveet hupenivat
FC Viikinkien kauden toiseksi viimeinen kotiottelu kauniissa syyskuisessa maanantai-illassa alkoi jännittävistä asemista, sillä läpi kauden vaikeuksista toisiin edennyt Viikinki-ryhmä oli saanut sunnuntai-iltana rinnalleen kovaa nousua putoajan paikalta tekevän Jipon. Voitolla joensuulaisten peikko olisi karistettu taas kolmen pisteen päähän, mutta tappiolla putoamismörön kynsien ote Viikinki-paidan liepeestä olisi jo alkanut tosissaan tuntua. Kotkalaiset taas tulivat otteluun mielessään vielä hiuksenhieno nousuhaave ja katse ainakin kärkikolmikon sijoituksessa. Ottelun alkaessa kävi kuitenkin selväksi, että kotijoukkue syttyi haasteestaan paremmin. Viikingit otti ottelun haltuunsa alusta saakka, ja kun tänään tuli lopulta onnistumisiakin, sai Heteniityn yleisöä poistua tyytyväisin mielin kohti pimenevää syysiltaa kotijoukkueen selvän voiton jälkeen.
Jo ottelun ensiminuutit osoittivat selvät sävelet sille, mitä tulossa oli. Viikingit nousi pari kertaa vaarallisesti nopeisiin hyökkäyksiin jo ensimmäisen muutaman minuutin aikana, ja lopulta ottelun neljännellä minuutilla helähti. Viikinkien oikealta laidalta lähetettiin pitkä ristipallo hyökkäyspään rangaistusalueen vasemmalle kulmalle, missä kotkalaispuolustuksessa Yusuf Jama epäonnistui korkean pallon hallitsemisessa. Jaman hukkaama pallo putosi suoraan Viikinkien Dudulle, joka siirsi pienellä harhautuksella palloa hiukan keskemmälle ja nosti upean sijoituksen yli maalivahti Kert Küttin suoraan kotkalaismaalin takayläkulmaan. Valotaululla lukemat vaihtuivat 1-0:aan ja Viikingit sai otteluun parhaan mahdollisen alun.
Kotijoukkueen rynnistys jatkui, ja jo pari minuuttia maalista, oli Viikingeillä seuraava hyvä tilaisuus. Tällä kertaa paikan pohjustivat läpi ottelun vahvasti keskikentällä taistellut Eero Peltonen, joka voitti pallon punapaidoille vasemmassa laidassa, ja hyvää target-pelaamista vaihtoonsa saakka esittänyt Daut Kuqi, joka pudotti Peltosen laitanostosta pallon yhdellä kosketuksella hienosti laitapakin paikalta ylös nousseelle Christoffer Nybergille. Nyberg pääsi etenemään Kuqin pudotuksen jälkeen hyvään vetopaikkaan rangaistusalueen rajalle, mutta hänen nostonsa karkasi kuitenkin hiukan yli saman yläkulman, johon Dudu oli omansa tarkasti sijoittanut.
Peltosen keskikentän taistelu tuotti vielä ennen kymmenen minuutin täyttymistä kolmannen hyvin paikan. Nyt joukkueen kapteeni jatkoi pallon riistonsa jälkeen hyvällä pystysyötöllä ylös rynnänneelle Kasperi Liikoselle, joka puolestaan sai siirrettyä pallon hyvään vetopaikkaan Jesse Ahoselle. Ahosen vasemman jalan laukaus rangaistusalueen rajoilta karkasi kuitenkin sekin puolisen metriä yli kotkalaisten maalin.
Ennen vartin täyttymistä Viikinkien toinen maali oli vielä kerran todella lähellä. Nyt pallo pelattiin vasempaan laitaan Dudulle, joka jatkoi sen taidokkaasti taustanousuun lähteneelle Toffe Nybergille. Nyberg rynnisti päätyyn ja lähetti sieltä syötön kovana ja matalana maalin edustalle. Daut Kuqi oli paikalla, ja näytti jo saavan laittaa pallon tyhjään maaliin, mutta viimeistely jäi kuitenkin puolitiehen ja pallo karkasi Kuqin viestittäessä tuomarille, että puolustaja repi tilanteessa estäen maalinteon. Tuomari ei vielä tässä vaiheessa kuitenkaan rangaistuspotkuun heltynyt.
Vartin pelin jälkeen ottelu hieman tasaantui ja vierasjoukkuekin sai pelin juonesta kiinni. Hallinta pysyi kuitenkin vankasti Viikingeillä, vaikkei maalipaikkoja enää solkenaan syntynytkään. Kotkalaisetkin saivat muutaman erikoistilanteen aikaan, mutta seuraavankin hyvän maalintekotilanteen rakenteli Viikingit, kun peliä oli pelattu parikymmentä minuuttia. Taas kerran paikka syntyi hyvässä vireessä olleen Eero Peltosen esityöstä. Peltonen ohitti keskikentällä parikin kotkalaispelaajaa hyvillä liikkeillä ja pelasi pallon Jesse Ahoselle, joka pääsi laukomaan puolustajan jaloista vasemmalla jalallaan rangaistusalueen rajan sisäpuolelta. Tälläkin kertaa Ahosen laukaus kohosi kuitenkin turhan korkealle.
Kotkalaisten ensimmäinen puolittainen tilanne syntyi vapaapotkusta, kun aina vaarallinen Valeri Minkenen pääsi antamaan vaparia noin 25 metrin päästä Viikinki-maalista hieman vasemman laidan puolelta. Minkesen kierteiseen keskitykseen pääsi päineen väliin kotkalaisista Craig Foster, jonka pusku kuitenkin suuntautui yli Viikinkien maalin.
Heti kotkalaisten vaparin jälkeen Daut Kuqi oli toistamiseen hyvässä paikassa, kun tällä kertaa Dudu käänsi pallon Peltoselle oikeaan laitaan, mistä Peltonen lähetti hienon keskityksen takakulmalle. Kuqi rynnisti kohti takakulmaa ja pallo livahti vain senttejä miehen kengänkärjen ohitse, ja jälleen ilmassa oli viitteitä juuri riittävästä nykäisystä puolustajalta, että Kuqi ei palloon päässyt.
Kotkalaisten valmennusjohto reagoikin omiensa ahdinkoon jo ennen puolen tunnin täyttymistä kun puolustuksen oikeaa laitaa miehittänyt ja ensimmäisessä maalissa epäonnistunut Yusuf Jama sai tehdä tilaa Niclas Kalatseville. Jama ei vaihtokomennuksestaan pitänyt, vaan iski penkille tullessaan nyrkkinsä voimakkaasti vaihtopenkin muoveihin, eikä käynyt kättelemässä kentälle tullutta Kalatsevia tai valmentajaansa.
Kalatsevin tulo kentälle ei kuitenkaan vaihtanut pelin suuntaa, vaan viitisen minuuttia vaihdon jälkeen pallo oli toistamiseen KooTeePeen verkossa. Nyt Viikingit pääsi vapaapotkuun omalta oikealta laidaltaan. Vaparin antoi Jani Bäckman, ja rangaistusalueelle kiertänyt keskitys jäi pomppimaan irralleen, kunnes Mikko Lönnström pääsi tuuppaamaan sen verkon perukoille. Viikinkien maalijuhlat katkesivat kuitenkin paitsiovihellykseen, jota joukkue protestoi varsin voimakkaasti.
Vain pari minuuttia hylätystä maalista nähtiin tilanne, jossa oli syntyä yksi kauden hienoimpia Viikinki-osumia. Se alkoi jälleen Bäckmanin vapaapotkusta, nyt oikealta laidalta. Sen Kert Kütt kotkalaismaalilla nyrkkeili yli päätyrajan. Christoffer Nyberg antoi vasemmalta laidalta kulmapotkun, jonka jälkeen pallo pomppasi noin 25 metrin päässä maalista päivystäneelle Jesse Ahoselle, joka laukoi suoraan ilmasta putoavan laukauksen, joka oli livahtaa suoraan Küttin maalin riman alle. Viime hetkellä kotkalaisveskari pystyi kuitenkin nostamaan pallon yli yläriman.
Puoliajan viimeisen kymmenminuuttisen aikana pallo oli edelleen hyvin Viikinkien hallussa ja joukkue rakenteli muutaman hyvän hyökkäyksenalun, mutta mitään Bäckmanin reilun 20 metrin päästä maalista pommittamaa vaparia, jonka Kütt nyrkkeili pois, vaarallisempaa ei lopulta syntynyt. Kotkalaisten ainoa paikka ottelun lopulla oli niin ikään vapaapotku, jonka Minkenen kuitenkin antoi 25 metristä suoraan Mika Johanssonin käsiin.
Puoliajalla Viikingit ei vaihtoja tehnyt, mutta kotkalaisten penkin päässä Sami Ristilä haki joukkueensa peliin uutta vaihdetta tuomalla kentälle Jesse Miettisen miehittämään keskikentän pohjaa. Miettinen ei kuitenkaan pystynyt ottelun painopistettä kääntämään, vaan Viikingit jatkoi painostustaan. Pari minuuttia puoliajan alun jälkeen Jani Bäckman sai taas kokeilla laukauksensa tehoa hyvästä vapaapotkupaikasta noin 25 metrin päästä maalista. Tällä kertaa Kert Kütt sai venyä parhaaseensa torjuakseen muurin yli etuyläkulmaan kiertyneen laukauksen kulmapotkuksi.
Viikinkien seuraava hyvä tilanne syntyi, kun puoliaikaa oli pelattu runsaat kymmenen minuuttia. Tällä kertaa Daut Kuqi paukutti rajaheiton jälkeen yllättävän, nopean laukauksen kohti Küttin maalin takakulmaa noin 20 metristä. Kütt pystyi vaivoin torjuntaan, mutta sylki pallon eteensä, mihin Jesse Ahonen rynnisti. Ahonen oli sekunnin murto-osan liian myöhään paikalla, ja Kütt ehti lopulta haalia pallon haltuunsa ennen kuin laituri sai toimittaa sen vapaasti maaliin.
Yhtä yllättäen tuli myös kotkalaisten ottelun paras paikka ottelussa tähän saakka. Se syntyi jo seuraavasta hyökkäyksestä, kun pallo putosi Viikinkien puolustuksen purun jälkeen yllättäen keskellä kenttää noin 20 metrin päässä maalista vapaana olleelle Jesse Miettiselle. Miettinen laukoi hyvin suoraan ilmasta, ja pallo putosi vain metrin verran ohi Mika Johanssonin maalin takatolpan.
Viikinkien valmennusjohto haki kentälle tuoreita jalkoja hiukan ennen tunnin rajaa, kun Joni Korhonen päästettiin vauhtiin Armend Kabashin tilalle. Vain noin minuutti vaihdosta ehti kulua, kun Viikingit sai ottelussa ensimmäisen rangaistuspotkunsa. Rankkariin johtaneessa tilanteessa Daut Kuqi pelasi jälleen vahvasti ohittaen puolustajansa. Kuqi pääsi nousemaan rangaistusalueen sisään vasemmalta laidalta ja lähettämään keskityksen rangaistuspilkun kohdalle. Keskitykseen oli ryntäämässä Kasperi Liikonen, joka kuitenkin työnnettiin tylysti selästä nurin, eikä tuomarilla ollut tilanteessa kuin yksi vaihtoehto: pallo pilkulle. Rangaistuspotkusta Liikonen itse sijoitti pallon vuorenvarmasti maalin vasempaan alanurkkaan ja tilanne muuttui 2-0:aan.
Kolmas osuma oli lähellä pian tunnin rajan täytyttyä, kun Daut Kuqi rynnisti kotkalaispuolustuksen läpi härkämäisin elkein ja pääsi laukomaan palloa kohti Küttin maalin etukulmaa. Sen verran kotkalaispuolustus kuitenkin pääsi väliin, että kova laukaus kääntyi niukasti ohi maalin ja palloa vietiin taas kulmalipulle.
Kesken Viikinkien hallitun pelin oli joukkueen alakerrassa tapahtua karmea hasardi, kun Mika Johansson tuli maaliltaan 66. minuutilla ulos ottamaan vastaan pitkää palloa. Johansson kuitenkin sai palloon huonon kosketuksen ja se lipesi epäonnisesti Craig Fosterille, joka pääsi sijoittamaan rangaistusalueen rajalta kohti tyhjänä ammottanutta maalia. Foster palautti kuitenkin palveluksen vähintään yhtä erikoisella epäonnistumisella, hyökkääjä kun suti potkunsa lähes ohi pallosta ja onnistui vain sijoittamaan pallon metrin verran ohi maalin.
Viikinkien lievä hallinta tuotti tasaisesti puolittaisia tilanteita, mutta ei mitään merkittävää ennen kuin 74. minuutilla Daut Kuqin korvannut Zakaria Kibona sai pian 80. minuutin jälkeen oivallisen pystysyötön kotkalaisten hyökkäysyrityksessä hajanaiseksi käyneen puolustuksen taustaan. Kibona ryntäsi kilpajuoksuun Küttin kanssa ja ehtikin tuikata pallon kotkalaisten maalivahdin ohi. Ohi liukuessaan Kütt kuitenkin nykäisi Kibonan jalat alta ja seurauksena saattoi jälleen olla vain rangaistuspotku. Kütt saa lähinnä kiittää onneaan, että tilanteesta seurasi vain varoitus eikä suoraa ulosajoa. Kibona otti laukaisijan vastuun itse, ja toimittikin pallon samaan alakulmaan, johon Liikonen oli aiemmin painanut oman rankkarinsa. Tilanne oli jo turvallisen tuntuisesti 3-0.
Maalin jälkeen Viikingit pyrki rauhoittamaan peliään lisää vaihtamalla Jesse Ahosen tilalle kentälle Onni Koivun. Kotkalaiset taas toivat sisään Olli Kaakisen, joka otti kentällä Giorgi Ositashvilin paikan kotkalaisten siirtyessä selkeämmin kolmen pelaajan alakertaan. Kaakisen kentälle tulolla olikin pian vaikutus, sillä kun pelikellossa oli nelisen minuuttia jäljellä, menetti Viikingit pallon helpohkosti keskikentällä ja Samuli Kaivonurmi pääsi juoksemaan nopeaa vastahyökkäystä. Kaivonurmi imi Viikinki-puolustajat itseensä ja pelasi taidokkaasti pallon puolustajien välistä Craig Fosterille, joka pääsi Mika Johanssonin kanssa kasvokkain. Johansson pystyi oivalla vastaantulollaan kuitenkin blokkaamaan Fosterin yrityksen, mutta pahaksi onneksi pallo kimmahti torjunnasta suoraan Kaakiselle, joka sai rauhassa toimittaa sen tyhjään maaliin.
Kotkalaisten kavennus ei kuitenkaan pahemmin Viikinkejä hetkauttanut, vaan joukkue pelasi maltillisesti ja rauhallisesti pitäen palloa pitkät ajat hallussaan, eikä kotkalaisten takaa-ajon isompi käynnistyminen lopulta ollut edes kovin lähellä. Niinpä kotijoukkue pääsi juhlimaan ansaittua ja tärkeää voittoa luvuin 3-1.
